Pienehkö Kizi-saari on ainutlaatuinen kappale Venäjää Äänisjärvellä. Saaren pituus on noin 5,5 km, sen levein alue on 1,4 km. Saarella on kuuluisa yli 80 Kizin muistomerkeistä koostuva puuarkitektuurin kokonaisuus suurenmoisine kirkkoineen. Iloa ja ihailua herättävät muinaismaistereiden puuluomukset ovat jo satoja vuosia kohonneet Äänisjärven luodoissa. Auringonvalossa ihmeellisesti värinsä muuttava maailmakuuluisa puurakentamisen maisteriteos - Preobrazhenskaja-kirkko (rak.1714), jossa on viiteen kerrokseen rakennetut kaksikymmentä kaksi kupolia, näkyy kaikkialla saaren maisemassa. Ikonit Pokrovskaja-kirkon ikonostaasiin valittiin Äänisjärven takaisen alueen kirkkojen laajasta muinaisikonien kokoelmasta. Täällä on myös yksi vanhimmista venäläisen puurakentamisen muistomerkeistä – Muromin luostarin Lazarin Kuolleista Herättämisen eli Lazar’ Muromskin kirkko (rak. 1300-luvun loppupuoliskolla). Kizin nykyaikaisten asukkaiden esi-isinä pidetään novgorodilaisia, jotka 900-1000-luvuilla perustivat tälle alueelle pienen asutuksen. Alueelle tuli myös suomalaisia hiemoja, koska suomalaisten asuttama alue on aina ollut venälaisten naapurissa ja ne kaksi kansaa on jo kauan sitten olleet naapurisuhteissa.
Vuonna 1990 Kizin kirkkomaa lukeutui UNESCO:n Maailmaperintö-luetteloon, vuonna 1993 Venäjän Federaation Presidentin Asetuksesta ulkoilmamuseon arkitektuurikokoelma kirjattiin Venäjän kansojen kulttuuriperintöön kuuluvien erittäin arvokkaiden kohteiden Valtioluetteloon.